LINTURETKET

Yleiskuvaus

Linturetket teemme Tikkakosken alueen lintukohteisiin. Yhtenä maalaiskunnan parhaista muuttolintujen levähdyspaikoista ovat Tikkamannilan ja Kuukasojan aukean pellot Puuppolassa sekä Tikkakosken altaat Oskarinkadun päässä. Kuukasojalla parhainta aikaa on huhtikuun puolivälistä toukokuun loppuun, jolloin sadat muuttavat hanhet, kurjet, joutsenet sekä monet vesilinnut ja kahlaajat saapuvat tankkaamaan muuton ajaksi. Sama toistuu syksyllä syys-lokakuun vaihteessa, jolloin linnut matkaavat etelään.

Keväällä helmikuussa alkaa pöllöjen soidinmenot ja voimme tehdä kuunteluretkiä iltaisin ja kevään edistyessä kiertää pönttöjä mahdollisia pesiä etsien. Samoin voimme mennä jo illalla teeren ja metson soitimelle odottamaan soitimen alkua.

Aloitus ja lopetus
Matkaan lähdön ja paluun voimme sopia haluamallanne tavalla.

Matka
Kuukasojalle pääsee autolla n. kilometrin päähän, josta voimme kävellä pelloille.

Vaativuus
Linturetket eivät ole fyysisesti vaativia. Kevään ilmat ovat kuitenkin kylmät, joten lämmin pukeutuminen on tärkeää.

Varusteet
Mukaan kannattaa ottaa eväät ja lämmintä juotavaa sekä kiikarit, jos sellaiset omistaa.